- Olet täällä: Etusivu »
Rituaalikoru
Rituaalikoru on luova projektini, joka käynnistyi hiljalleen ja intuitiivisesti henkisen oppikouluni aikana, jota olen nyt käynyt muutaman vuoden verran.Olen nauttinut suunnattomasti jokaisesta valmistusvaiheesta.Luodessani taidetta ja käsitöitä, käden jälkeni on aina ollut rouhea. Olen käyttänyt korujeni valmistukseen kuitenkin aikaa, ja olen tarkka ja huolellinen. Pidän omana tavaramerkkinäni sitä, kuinka koruissani näkyy ja tuntuu se, että ne ovat valmistettu huolellisesti ja itse.
Materiaalina koruissani on pääasiassa suomalainen kataja ja nahka. Puu on minulle läheinen ja tärkeä elementti ja materiaali. Rakastan eri puulajien tuoksua. Katajassa on väkevä, hyvä tuoksu. Puu tuntuu aina lämpimältä kädessä. Se antautuu mutkattomasti yhteistyöhön. Sen vuosirenkaat ja kasvun jäljet kertovat tarinaa, hiljaista viisautta.
Kataja kuuluu myös meidän suomalaisten vanhan kansan tarinoihin ja perinteisiin. Sitä on aina pidetty ns. hyvänä puuna, jonka ympärillä viihtyvät hyvät henget. Katajaa poltettiin sisällä tuomassa hyvää tuoksua ja ajamassa pahoja henkiä pois.
Nahka on perinteikäs, kestävä ja pehmeä materiaali, joka kestää hyvällä pidolla ja huollolla vuosikymmeniä.Käyttämäni nahkamateriaalit ovat suomalaista poronnahkaa.
Koruissani ilmentyy voimaeläimet, egyptiläinen ja - pohjoismaalainen symboliikka ja mytologia.Ne tuovat voimaa, ohjausta ja suojelusta yhdessä katajan kanssa.
Jokainen koruni on yksilö, en valmista koskaan toista samanlaista. Lähes kaikki koruni toimitetaan pahvisessa korurasiassa.
Rituaalikoru/ Suvi